tiistai 24. toukokuuta 2016


CHINCHILLA


Chinchilla on Andien vuoristosta peräisin oleva hämäräeläin joka on saanut nimensä chinca-intiaaneilta jotka hyödynsivät chinchilloja ravintoon ja turkiksiin 1400-luvulle saakka. 1800-luvulla chinchilla oli metsästetty melkein sukupuuttoon, mutta nykyisin ne ovat rauhoitettuja. 
Chinchilla on suhteellisen pitkäikäinen lemmikki, sillä terveenä ja hyvin hoidettuna se saattaa elää 20-vuotiaaksi, joskin keskimääräinen elinikä on noin 15-18 vuotta.

ULKONÄKÖ:
Chinchillan ruumis on noin 30cm pitkä ja häntä on 15cm pitkä. Aikuinenkin normaalipainoinen chinchilla painaa vain suunnilleen 500-800g. 
Chinchillan pää ja silmät ovat suurikokoiset, mutta korvien koko saattaa vaihdella. Korvat ovat kuitenkin aina pyöreät. Chinchillojen eturaajat ovat lyhyet ja pienet, ja takajalat ovat pidemmät. 
Chinchillan karvapeite on ainutlaatuinen, sillä yhdestä karvatupesta voi haarautua jopa 80 karvaa. Turkki on siis todella tiheä ja koostuu kahdenlaisista karvoista: niin sanotuista normaaleista karvoista ja peitekarvoista. 
Chinchillojen yleisin väri on standard. Muita värejä ovat mm. Beige, blond, black velvet, black pearl, brown velvet ja muita.

Kuvahaun tulos haulle chinchilla standard
Standard-värinen chinchilla (kuva)


HOITO JA HÄKKI:
Lemmikkinä elävää chinchillaa pitäisi ruokkia kuivalla heinällä ja chinchillapelleteillä ja raikasta vettä tulisi olla koko ajan saatavilla. Tuore tai rasvainen ravinto ei sovi chinchilloille. 
Chinchillan turkkia ei saa pestä vedellä, vaan eläimen pitäisi antaa kylpeä hiekassa noin kolmesta kuuteen kertaan viikossa. Hyväkuntoista turkkia ei välttämättä tarvitse sen suuremmin kammata tai harjata, mutta karvanvaihdon aikaan turkkia kannattaa siistiä. Chinchillan karvanvaihto tapahtuu muutaman kuukauden välein. 
Chinchillaa ei voi pitää vapaana koko aikaa, mutta se pitäisi päästää juoksentelemaan vapaana huoneistossa rajatussa, turvallisessa ympäristössä mahdollisimman usein. Chinchillaa ei saa jättää vapaaksi ilman valvontaa. 
Luonnollisin vaihtoehto chinchilloille olisi 2 chinchillaa samassa häkissä. Jos häkissä on 1-2 chinchillaa häkin pohjapinta-alan tulisi olla vähintään noin 0,4m2 ja korkeuden vähintään 70cm ja siellä pitää olla tarpeeksi virikkeitä. Häkkiä ei saa sijoittaa patterin viereen tai auringon paisteeseen, sillä chinchilloille sopiva lämpötila on noin +15-+20°C eikä ilman kosteus saisi ylittää 50%.

Chinchillahäkki (kuva)


LUONNONVARAISUUS:
Chinchillat ovat alun perin kotoisin Andien vuoristosta, mutta nykyisin niitä elää luonnonvaraisina vain Chilen keskiosissa. Chinchillat ovat luonnossa hyvin uhanalaisia. 
Luonnossa chinchillat elävät kallioiden ja kivien koloissa. Niiden luontaisia vihollisia ovat esimerkiksi haukat, haisunäädät ja kissaeläimet. Luonnonvaraisten chinchillojen koostuu pääasiassa kasvien eri osista. 

LISÄÄNTYMINEN :
Chinchilla tulee sukukypsäksi noin 3-7 kuukauden ikäisinä ja aikaisin astutusikä on noin 10-12 kuukautta. Tiineys kestää lähes poikkeuksetta 111 päivää ja poikueessa on useimmiten 1-3 poikasta. Ihmisten käsittelyssä chinchillat vieroitetaan emosta noin 60 vuorokauden ikäisenä. 
Pariskuntien väreilläkin on väliä, sillä esimerkiksi kahdella valkoisella tai kahdella velvet-värisellä chinchillalla ei saa teettää poikasia, sillä yhdistelmissä esiintyy suurella todennäköisyydellä sikiön kehityshäiriöitä ja sikiöiden ja poikasten kuolemia.

- Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti