CHINCHILLA

Chinchilla on Andien vuoristosta peräisin oleva hämäräeläin joka on saanut nimensä chinca-intiaaneilta jotka hyödynsivät chinchilloja ravintoon ja turkiksiin 1400-luvulle saakka. 1800-luvulla chinchilla oli metsästetty melkein sukupuuttoon, mutta nykyisin ne ovat rauhoitettuja. 

Chinchilla on suhteellisen pitkäikäinen lemmikki, sillä terveenä ja hyvin hoidettuna se saattaa elää 20-vuotiaaksi, joskin keskimääräinen elinikä on noin 15-18 vuotta.

ULKONÄKÖ:

Chinchillan ruumis on noin 30cm pitkä ja häntä on 15cm pitkä. Aikuinenkin normaalipainoinen chinchilla painaa vain suunnilleen 500-800g. 

Chinchillan pää ja silmät ovat suurikokoiset, mutta korvien koko saattaa vaihdella. Korvat ovat kuitenkin aina pyöreät. Chinchillojen eturaajat ovat lyhyet ja pienet, ja takajalat ovat pidemmät. 

Chinchillan karvapeite on ainutlaatuinen, sillä yhdestä karvatupesta voi haarautua jopa 80 karvaa. Turkki on siis todella tiheä ja koostuu kahdenlaisista karvoista: niin sanotuista normaaleista karvoista ja peitekarvoista. 

Chinchillojen yleisin väri on standard. Muita värejä ovat mm. Beige, blond, black velvet, black pearl, brown velvet ja muita.

Standard-värinen chinchilla (kuva)

HOITO JA HÄKKI:

Lemmikkinä elävää chinchillaa pitäisi ruokkia kuivalla heinällä ja chinchillapelleteillä ja raikasta vettä tulisi olla koko ajan saatavilla. Tuore tai rasvainen ravinto ei sovi chinchilloille. 

Chinchillan turkkia ei saa pestä vedellä, vaan eläimen pitäisi antaa kylpeä hiekassa noin kolmesta kuuteen kertaan viikossa. Hyväkuntoista turkkia ei välttämättä tarvitse sen suuremmin kammata tai harjata, mutta karvanvaihdon aikaan turkkia kannattaa siistiä. Chinchillan karvanvaihto tapahtuu muutaman kuukauden välein. 

Chinchillaa ei voi pitää vapaana koko aikaa, mutta se pitäisi päästää juoksentelemaan vapaana huoneistossa rajatussa, turvallisessa ympäristössä mahdollisimman usein. Chinchillaa ei saa jättää vapaaksi ilman valvontaa. 

Luonnollisin vaihtoehto chinchilloille olisi 2 chinchillaa samassa häkissä. Jos häkissä on 1-2 chinchillaa häkin pohjapinta-alan tulisi olla vähintään noin 0,4m2 ja korkeuden vähintään 70cm ja siellä pitää olla tarpeeksi virikkeitä. Häkkiä ei saa sijoittaa patterin viereen tai auringon paisteeseen, sillä chinchilloille sopiva lämpötila on noin +15-+20°C eikä ilman kosteus saisi ylittää 50%.

Chinchillahäkki (kuva)

LUONNONVARAISUUS:

Chinchillat ovat alun perin kotoisin Andien vuoristosta, mutta nykyisin niitä elää luonnonvaraisina vain Chilen keskiosissa. Chinchillat ovat luonnossa hyvin uhanalaisia. 

Luonnossa chinchillat elävät kallioiden ja kivien koloissa. Niiden luontaisia vihollisia ovat esimerkiksi haukat, haisunäädät ja kissaeläimet. Luonnonvaraisten chinchillojen koostuu pääasiassa kasvien eri osista. 

LISÄÄNTYMINEN :

Chinchilla tulee sukukypsäksi noin 3-7 kuukauden ikäisinä ja aikaisin astutusikä on noin 10-12 kuukautta. Tiineys kestää lähes poikkeuksetta 111 päivää ja poikueessa on useimmiten 1-3 poikasta. Ihmisten käsittelyssä chinchillat vieroitetaan emosta noin 60 vuorokauden ikäisenä. 

Pariskuntien väreilläkin on väliä, sillä esimerkiksi kahdella valkoisella tai kahdella velvet-värisellä chinchillalla ei saa teettää poikasia, sillä yhdistelmissä esiintyy suurella todennäköisyydellä sikiön kehityshäiriöitä ja sikiöiden ja poikasten kuolemia.

- Jonna

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoirat ovat pieniä, iloisia sekä aktiivisia ja sen takia ne sopivatkin hyvin sekä perhe-, näyttely- että harrastuskoiriksi.

Ulkonäkö

Vaikka shelteillä on pitkä ja tuuhea karva, se ei takkuunnu tai likaannu helposti, joten sitä on helppo hoitaa. Shelttien turkki on pehmeä ja sileä. Shelttien kuono on suippo, häntä kaareutuu alaspäin ja silmät ovat mantelinmuotoiset joko mustina, ruskeina tai sinisinä. Korvien kuuluisi rotumääritelmän mukaan taittua hieman päistä.

Väritys

Shelteillä hyväksytään värityksistä vain soopeli, kolmivärinen, blue merle, mustavalkoinen ja musta punaruskein merkein. Valkoiset merkit ovat shelteillä toivottuja, mutta niitä saa esiintyä vain otsassa, kaulurina, jaloissa, hännän päässä sekä rinnassa.

Luonne

Sheltit ovat lempeitä ja kiintyvät nopeasti perheenjäseniinsä. Vieraita kohtaan ne voivat olla varautuneita. Niitä on helppo kouluttaa sillä ne oppivat nopeasti uusia asoita. Rotu on myös herkkähaukkuinen.

Shetlanninpaimenkoira Jeppe

Kaverini sai noin kuukausi sitten shelttipennun. Pääsin mukaan hakemaan sitä. Kun haimme sen Kaunissaaren kennelistä, se oli vasta 7 ja puoli viikkoa vanha.  Koira sai nimen Jeppe. Jeppe on väritykseltään mustavalkoinen. Luonteeltaan se on hyvin vilkas, leikkisä ja aktiivinen. Jeppe on nyt 12 viikkoa vanha.

- Julia

                                            Marsuni

Ravinto

Marsut ovat kasvinsyöjiä, tarkemmin ruohokasvien syöjiä, mistä syystä niiden ruoan ei tulisi sisältää eläinperäisiä tuotteita, kuten kananmunaa.Lemmikkimarsujen tärkeimmät ruoka-aineet ovat hyvälaatuinen kuivaheinä ja raikas vesi.Marsujen ruokintaan kuuluu usein myös heinää runsaammin energiaa, proteiinia ja hivenaineita sisältävä pellettiruoka, joka on tärkeä lisä muun muassa nuorille ja tiineille marsuille.

Häkki

Marsun häkin tulee olla riittävän suuri, asetuksenmukaan ensimmäistä marsua kohden 0,3 neliötä ja jokaista muuta laumassa asujaa kohti 0,15 neliötä lisää tilaa, mielellään kuitenkin vähintään 120 × 60 cm kahdelle marsulle. Häkissä elävän marsun tulisi voida jaloitella häkin ulkopuolella runsaasti, ja häkkiin tulisi lisätä erilaisia virikkeitä. Häkin tärkein sisustuselementti on muiden marsujen seura
Lisäksi häkissä pitää olla saatavilla hyvälaatuista heinää ja vettä.

Elinikä ja lisääntyminen

Marsujen elinikä on keskimäärin 5-7 vuotta, yleensä enintään 9 vuottaSatiinimarsujen elinikä on keskimäärin lyhyempi. Vanhimmat marsut ovat eläneet yli kymmenvuotiaiksi, maailman vanhin marsu 14-vuotiaaksi.
Naaraat tulevat sukukypsiksi 4–6 viikon ikäisinä ja urokset 5-8 viikon ikäisinä. Marsun tiineys kestää 63-69 vuorokautta ja poikasia syntyy yleensä 1-6 kerrallaan. Pienempi poikue syntyy yleensä aiemmin kuin suuri. Poikaset ovat kehittyneitä ja painavat 50-110 grammaa.Marsu ei rakenna pesää, ja synnytyksen alku on huomaamaton.
'

Ääntely

Marsut ääntelevät keskenään lähes jatkuvasti. Niillä on laaja valikoima erilaisia ääniä, joita ihminen voi oppia hyvinkin helposti ymmärtämään.
Kuikuttamalla marsu vaatii hoitajaltaan huomiota silittelyn ja etenkin ruoan muodossaNe oppivat nopeasti yhdistämään esimerkiksi jääkaapin oven avaamisen ja vihannespussin rapinan ruokaan ja päästelevät kovaäänisiä "uii"-huutoja kuullessaan ruokaan viittaavia ääniä. Hätääntynyt alistuva marsu ääntelee dominoivan yksilön lähelle jouduttuaan nopeasti toistaen kui ui ui.Kovaääninen vinkaisu tai kiljahdus on varoitusääni.

emilia

Lunni

Lunni

Koko ja ulkonäkö:

Juhlapukuisen lunnin höyhenpeite on mustavalkoinen, nokka tukeva, mutta ohut. Lunnin pituus on 28–34 cm, siipien kärkiväli 50-60 cm ja paino keskimäärin 400-500 g. Sen jalat on oranssit. Poikasella yksivärinen nokka ja se on harmaa.

Levineisyys:

Pohjois-Euroopassa Atlantin ja Jäämeren rannikoilla.

Islannissa, Grönlannissa, Pohjois-Amerikan Itärannalla.

Eteläisimmät lunnit ovat Englannissa ja Ranskassa.

Lisääntyminen:

Lunnit kaivavat pesäkolonsa itse. Sen koko on keskimäärin 1.5m. Pari käyttää samaa pesää vuodesta toiseen. Naaras munii yleensä vain yhden munan. Muninnan ajankohta vaihtelee alueittain, Islannissa ja Pohjois-Norjassa se on touko-kesäkuussa.Haudonta kestää noin 40 päivää.



Ravinto:
Selkärangattomia, merikaloja ja äyriäisiä.

By:Juha

Meidän pihapiirin lintujen kevät

Ensin huomasin huhtikuun alussa pikkuvarpusen, joka istuskeli toisen pöntön lähettyvillä. Se kävi joitakin kertoja sisällä pöntössä ja huomasi ilmeisesti linnunpöntön olevan vapaana. Pikkuvarpunen alkoi kantaa sisälle pesärakennusaineita, kaiken laisia heiniä sekä sammalta.

Pikkuvarpunen

Jo muutamien päivien päästä bongasin kaksi pikkuvarpusta istumassa pöntön orrella. Päättelin niiden olevan pari. Pikkuvarpuset jäivät asumaan pönttöön ja naaras melko varmasti munii pian, ellei olisi jo muninutkin. Olen mahdollisesti saattanut nähdä pikkuvarpusen poikasen, mutta en ole varma. Täytyy jatkaa tarkkailua.

Pikkuvarpuspari 

Samoihin aikoihin, kun pikkuvarpunen tutki pönttöä, talitiainen tuli myös katselemaan samaa pönttöä. Ajattelin, että nyt pikkuvarpunen häädetään pois. Talitintti kuitenkin huomasi pöntön olevan varattu eikä alkanut haastaa riitaa, vaan siirtyi suosiolla naapuriin. 

Talitiainen

Niimpä talitiainenkin kantoi pönttöönsä tavaraa ja vähän ajan kuluttua ilmestyi paikalle tyttöystävänsä kanssa. Talitiaisnaaraan tunnistaa vaaleamman keltaisesta vatsasta kuin koiraan vatsa. Siitä tiesin, että pesänrakentaja oli ollut koiras. 

Talitiainen

Talitiainen

Lisäksi meidän pihapiirissä liikkuu mm. punarinta, jonka olen nähnyt vain pari kertaa. Mustarastas laulaa paljon korkean koivun latvassa yrittäen hurmata puolisoa.

 Räkättirastaiden ruuan hakuun olen kiinnittänyt myös huomiota; ne hyppelehtivät nurmikolla ja sitten laittavat välillä päänsä sivuttain lähelle maata kuin kuunnellakseen maan alta kuuluvaa kuhinaa. Lopuksi ne nappaavat juuri oikeassa kohdassa madon suuhunsa. 

Kirjosiepotkin ovat ilmeisesti tulossa Suomeen, meidän lähipiirissä olen nähnyt

kirjosiepponaaraan. 

Lisäksi täällä liikkuu mm. keltasirkkuja, sepelkyyhkyjä, sinitiaisia, västäräkejä sekä käpytikkoja. ☺

Sinitiainen 

Punarinta

-Maria  :)

 

 

Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja on peräisin Newfoundlandin osavaltiosta Kanadasta, missä sen esi-isät työskentekivät kalastajien kumppaneina. Yksi ominaisuus, joka on säilynyt labradoreissa, on sen halukkuus mennä veteen. Sen helppohoitoinen, lyhyt karvapeite on peräisin rodun varhaisilta ajoilta. Vesi olisi jäätynyt pitkään turkkiin Kanadan kylminä tailvina. Ensimmäiset labradorinnoutajat tuotiin Britanniaan 1800-luvulla. Niistä tuli pian suosittuja metsästyskumppaneita, kun metsästäjien kanssa kulkevien, asetta pelkäämättömien koirien kysyntä kasvoi nopeasti.

 

 

 

 

Labradorinnoutaja on nykyään yksi maailman suosituimmista koiraroduista. Rekisteritietojen mukaan se on suosituin rotu Englannissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. Sen suosio perustuu ehkä osin sen viehättävään ulkonäköön. Labbis on keskikokoinen, vankkarakenteinen ja tiivisrunkoinen lintukoirarotu. Ne ovat väriltään joko keltaisia, mustia tai harvinaisempana ruskeita. Niiden korvat ovat melko pienet ja riippuvat päänmyöntäisinä. 

Käyttölinjainen labradorinnoutaja

 

Näyttekylinjainen labradorinnuotaja

Labradorinnoutajien voidaan joiltakin osin todeta jakaantuneen kahteen ryhmään: näyttely-ja käyttölinjaan. Käyttölinjaiset ovat huomattavasti kevytrakenteisempia ja kapeapäisempiä  kuin näyttelylinjaiset, ja niiden jalostuksessa painotetaan käyttöominaisuuksia selvästi enemmän kuin ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Rodun perimmäinen ja merkittävin syy suosioon on sen sopeutumiskyky ja innokkuus työskennellä ihmisten kanssa. Labbiksia käytetäänkin monenlaisiin tehtäviin esim. palveluskoirana, opaskoirana ja huumekoirana. Ne sopivat kuitenkin myös erinomaisesti perhekoiriksi niiden ystävällisen, kärsivällisen ja hyväntuulisen luonteen vuoksi.

 

                                              Koirani Wiki

 Wiki on tyttö labradorinnoutaja. Se on väriltään musta ja iältään noin kolme vuotta. Se on syntynyt aprillipäivänä. Haimme Wikin kennelistä Salosta sen ollessa kahdeksanviikkoinen. Wiki on luonteeltaan ystävällinen, rauhallinen ja todella nopeasti oppiva. Se saa kaksi kertaa päivässä ruoan. Käyn sen kanssa itse kerran päivässä lenkillä ja se saa usein päivällä juoksennella metsässämme vapaana.

Kun Wiki oli pentu kävin sen kannsa pennuille tarkotetuilla koirakursseilla. Siellä opimme kaikki peruskäskyt. Nykyään harrastan Wikin kanssa slowlitya. Slowlity on rento agility-tyyppinen laji. Agilityn tapaan slowlityssa on esteitä,joita koira kulkee. Slowlityssä kuitenkin koira saa päättää millaista vauhtia kuljetaan. Tämä sopii hyvin Wikille, joka ei ole kova juoksia. Slowlity on rennompaa kuin agility. Teemme aina muutaman esteen ja sitten pidämme tauon. Käymme slowlityssä kerran viikossa. Me molemmat tykkäämme siitä ja opimme aina lisää.

 

Miekkavalaat betonialtaissa

kuva: google 

Pidin muutama viikko sitten vapaaehtoisen esitelmän miekkavalaista betonialtaissa. Sain tiedot esitelmääni dokumentista nimeltä Blackfish, jonka suosittelenkin kaikkien katsomaan. 

Miekkavalas on suurin delfiinien heimoon kuuluvista valaslajeista. Ne ovat nisäkkäitä, niin kuin kaikki muutkin valaslajit. 

Miekkavalaat ovat luonteeltaan ystävällisiä, lempeitä, fiksuja ja erittäin sosiaalisia. Ei ole mitään todisteita, että miekkavalas olisi satuttanut ikinä ihmistä luonnossa. 

kuva: google

Vuonna 1991 tuli julkiseksi kuolemantapausta Sealand of Pacific-vesipuistossa, kun osa-aikainen valaan kouluttaja Keltie Byrne liukastui ja putosi altaaseen. Miekkavalas Tilikum ja kaksi naarasvalasta hukuttivat Keltien pitämällä häntä veden pinnan alla useita minuutteja. Vesipuisto lopetti toimintansa ja Tilikum siirrettiin Orlandon SeaWorldiin vuonna 1992. 

Tilikum tappoi SeaWorldissa ainakin kaksi henkilöä. SeaWorld syytti kuitenkin kouluttajia. 

kuva: google 

Myös muut valaat aiheuttivat onnettomuuksia ja kuolemantapauksia eri vesipuistoissa, esimerkiksi Loro Parquessa. 

Kun Tilikum saapui SeaWorldiin, ei kouluttajille kerrottu Tilikumin aiheuttamista tapauksista.

kuva : google 

Tilikum vangittiin Pohjois-Atlantilta sen olessa 

2-vuotias ja samalla se erotettiin äidistään. Aluksi Tilikum oli innokas oppimaan uutta ja se nautti esiintymisestä. 

Valaiden koulutuksessa pilattiin kuitenkin jo Tilikumin tulevaisuus. Se pistettiin esiintymään kokemattomana kokeneen valaan kanssa ja kun Tilikum teki virheen, molempia rangaistiin pitämällä niitä nälässä. Vanhempi valas purki turhautumistaan Tilikumiin ja silloin Tilikum oli jatkuvasti hyökkäysten kohteena. 

Valaspuistoissa kaikki kerrotaan valehdellen. Esimerkiksi selkäevistä sanotaan, että 25% on notkahtava selkäevä luonnostaan. Todellisuudessa vain 1% valaan selkäevä notkahtaa luonnossa ja vangittuna kaikkien urosten evä notkahtaa. 

Miekkavalaan elinkaari muistuttaa ihmisiten elinkaarta. Vankeudessa kuitenkin ne kuolevat jo 25-30 vuotiaina. 

Valaat eivät myöskään ole puistoissa perheissään, vaikka toisin väitetään. Se on tekaistu joukko valaita, jotka puhuvat eri kieliä, tulevat erilaisista kulttuureista jne. Emot ja poikaset erotetaan aikaisin toisistaan, vaikka luonnossa näin ei tapahdu koskaan. 

Valasnäytöksiä ja valaiden pitämistä betonialtaissa voisi verrata samaan, kuin, että ryhmä erikielisiä ja kulttuureista tulevia ihmisiä laitettaisiin virikkeettömään, melko pieneen halliin. Ja joku kävisi joskus opettamassa sirkustemppuja. 

kuva: google 

Tilikum esiintyy SeaWorldissa Orlandossa edelleen, mutta kouluttajat eivät saa mennä veteen valaiden kanssa. 

Vangituista valaista tulee agresiivisia ja vaarallisia. Ne eivät saa tarpeeksi liikuntaa, valaiden pitäisi uida altaansa ympäri 1400 kertaa päivässä, jotta ne saisivat saman määrän uiduksi kuin meressä vapaana. Esityksien takana on aina valaiden välinen jännite. 

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska haluan mahdollisimman monen tietävän aiheesta. 

-Maria :)